WordPress hakukoneoptimointi SEO: Perusteellinen opas

WordPress sivuston hakukoneoptimointi

WordPress on yksi hakukoneoptimoinnin parhaista sisällönhallintajärjestelmistä.  Vaikka se saakin paljon aikaan itsestään, voit tehdä paljon enemmän parantaaksesi hakukonenäkyvyyttä. Artikkelissa kuvatuilla muutoksilla saat sivustollesi parhaan mahdollisen hakukonenäkyvyyden.

Sisällysluettelo

SEO tarkoittaa hakukoneoptimointia

SEO (Search Engine Optimization) on toimenpide jolla pyritään parantamaan yksittäisen sivun, artikkelin tai kokonaisen sivuston sijoitusta hakukoneiden hakutuloksissa. Tavoitteena on saada sivu tai artikkeli hakutulosten ensimmäisille sijoille, ja hakutuloksia selaavat ihmiset klikkaamaan juuri sinun sivustolle johtavaa linkkiä.

Neuvo

Opiskele oman sivuston perustaminen, sivujen ja artikkeleiden luominen sekä ylläpidon hallinta. Pian huomaat että pystyt tekemään kaiken itse, jopa hakukoneoptimoinnin!

Noudattamalla tämän artikkelin ohjeita, tulet todennäköisesti saamaan enemmän yhteydenottoja, myyntiä sekä myös paremmin toimivan sivuston.

Hyvä hakukoneoptimointi tulisi olla sisällytettynä kaikkeen verkkomarkkinointiisi. Tämä opas kattaa melkoisen määrän juuri sitä.

Artikkeli on pitkä, joten ota mukava asento ja aloita opiskelu. Älä lue kaikkea kerralla. Toteuta oppimiasi asioita opiskelun ohessa.

Ennen kuin aloitamme

Artikkelissa oletetaan että käytät Yoast SEO lisäosaa, joka lisää WordPressiin enemmän ominaisuuksia ja hakukoneoptimointityökaluja. Lisäosa on ilmainen, mutta sen voi myös tarvittaessa päivittää Premium versioon, joka tuo mukanaan lisätoimintoja.

Voit käyttää mitä tahansa muuta vastaavaa SEO lisäosaa tai tekniikkaa optimoinnin suorittamiseksi. Ohjeet toimivat joka tasolla yleisesti.

1. WordPress asetukset kuntoon

WordPress itsessään on jo melko hyvin optimoitu sisällönhallintajärjestelmä. Perusasetuksetkin voivat tarjota hyvän lähtökohdan ilman laajempia muutoksia. On kuitenkin monia asioita, joita on syytä tehdä hakukonenäkyvyyden parantamiseksi.

Määrittämällä sivuston perusasetukset kuntoon ja soveltamalla muutamia yksinkertaisia tekniikoita, varmistetaan sivustolle vahva perusta.

1.1. Sivuston eheys

Ensimmäiset asiat ensin. Ennen sivustolle tehtäviä muutoksia on hyvä nähdä tämän hetkinen tilanne. Onko sivusto nykyaikaisella palvelimella, jossa on päivitetyt ohjelmistot? Tarjoaako palvelin erinomaisen suorituskyvyn? Minkälainen on webhotelli ja missä sivusto sijaitsee fyysisesti? Päivitetäänkö palvelimia WordPressin kanssa käytettäväksi?

Sivuston tämän hetkinen tilanne voidaan tarkistaa WordPressin ”Sivuston eheys” toiminnolla. Tarkistus kertoo selvästi sivuston teknisistä tiedoista, joita esimerkiksi webhotellin ylläpito voi käyttää korjauksiin. 

Tästä niin sanotusta “terveystarkastuksesta” on paljon hyötyä.

Sivuston eheys tarkistus

WordPress sivuston eheys tarkistus

1.1.1. Sivuston moottori

WordPressin teknisten vaatimusten mukaan ylläpitoon tulisi sisältyä uusin versio PHP: stä, MySQL: stä ja HTTPS-tuki. Vanhempienkin palvelinohjelmistojen kanssa on mahdollista työskennellä, mutta sitä ei suositella. Sivuston eheys -tarkistus ilmoittaa tekniset yksityiskohdat edellä mainituista.

Nykyään on tarjolla WordPressiä varten suunniteltuja palvelinratkaisuja, joissa kaikki perusasetukset ovat jo valmiiksi vaatimusten mukaisia.

1.1.2. Päivitä PHP 7.0 tai uudempi

Monet WordPress-sivustot toimivat edelleenkin vanhentuneilla PHP-versioilla. WordPress-tilastojen tarkastelu kertoo, että melkein puolet sivustoista käyttää edelleen 5 -sarjan PHP-versioita, vaikka PHP 7.0 on ollut käytettävissä jo yli kolme vuotta.

Yhteensopivuus taaksepäin on hienoa, mutta se hidastaa WordPressin suorituskykyä ja sivustojen omistajat eivät saa kaikkea mahdollista hyötyä irti. Vanhoille PHP-versioille ei ole enää saatavana suojauspäivityksiä, ja ne ovat siten yhä alttiimpia hyökkäyksille.

WordPressin PHP-tuki on loppunut vanhemmille versioille kuin 5.6. Joulukuusta 2019 lähtien tuettu vähimmäisversio on PHP 7.0.

Palvelinympäristön päivittäminen nykyaikaan parantaa huomattavasti sivuston suorituskykyä ja turvallisuutta.

  • PHP 7 on huomattavasti nopeampi.
  • Toimii paljon tehokkaammin, mikä tarkoittaa vähemmän kuormitusta palvelimelle.
  • Tuo mukanaan nykyaikaisia kehitysominaisuuksia.
  • Turvallisempi ympäristö.

 

Jos palvelin käyttää vanhentuneita palvelinohjelmistoja, kuten PHP 5.5. päivitys uudempaan versioon kannattaa tehdä heti kun se on mahdollista.

Pyydä apua webhotellipalvelultasi, ellet ole varma mitä olet tekemässä.

Ennen PHP:n päivitystä:

  • Varmuuskopioi sivusto.
  • Luo toissijainen palvelinympäristö uuden PHP-version perusteella.
  • Asenna sivuston varmuuskopio kyseiselle palvelimelle.
  • Testaa perusteellisesti toimiiko kaikki oikein.
  • Päivitä sivusto

 

Artikkeli PHP-version päivittämisen eduista ja huomioon otettavista asioista tätä tehtäessä.

1.1.3. SSL ja HTTPS protokollat

Ennen SSL: n käyttöönotto (HTTPS – lukon kuvake selaimen URL-palkissa) oli valinnainen vaihtoehto. Nykyisin voimassa olevan SSL-varmenteen käyttöönotto on kuitenkin pakollista. 

Hakukoneet saattavat jopa “rangaista” sivustoja, joilla ei ole voimassa olevaa varmennetta, tai näyttää varoituksia hakutulosten vieressä. Tämän päivän selaimet eivät välttämättä edes avaa sellaista sivustoa, missä SSL-suojaus ei ole kunnossa. Yleisesti on kuitenkin hyvä tapa että kaikki sivustot käyttävät SSL -protokollaa, silloin hakkerit ja kolmannet osapuolet estyvät sieppaamasta pyyntöjä ja tietoja.

Myös useat sivuston nopeus ja suorituskykytestit vaativat voimassa olevan SSL/HTTPS varmenteen. Jos käytetään nopeampia verkkotekniikoita kuten HTTP/2 selaimet kuten Google Chrome ja Firefox edellyttävät että sivustolla on voimassa oleva suojausvarmenne.

Varmenteen käyttöönotosta voit kysyä neuvoa webhotellisi ylläpidolta.

1.2. Tarkista sivuston asetukset

Tutustu huolellisesti WordPressin eri asetuksiin kirjautumalla hallintaan, koska monet siellä olevista vaihtoehdoista voivat vaikuttaa WordPress sivuston hakukonenäkyvyyteen.

Erityisesti kannattaa tarkistaa näkyvyysasetukset Asetukset → Lukeminen kohdassa ja varmistaa, ettet estä hakukoneita indeksoimasta sivustoa. Se vaikuttaisi ehdottomasti näkyvyyteen.

Kirjoittamis ja lukemisasetukset ohjaavat oletuskategorioita ja sitä mitä etusivulla näkyy. Etusivulla voidaan näyttää jokin tietty sivu tai artikkeli. Anna sivustolle otsikko kohdassa Asetukset → Yleinen.

1.3. Valitse URL-osoitteen rakenne

Osoiterakenteen asetukset määrittävät mitä sivun osoiterivillä lukee. Sillä voi olla suuri vaikutus hakukonenäkyvyyteen. Jos olet luomassa uutta sivustoa, muuta ensimmäiseksi osoiterakenteen asetuksia kohdasta Asetukset → Osoiterakenne.

Jos asetuksia ei muuteta oletusasetuksista, kaikilla sivuilla ja artikkeleilla on URL-osoitteet jotka näyttävät tältä esimerkki.com/?p=123. Vaikka osoite on täysin toimiva, se ei ole erityisen mukavan näköinen. Se voi myös vaikuttaa siihen, kuinka hakukoneet tulkitsevat sivujen ja artikkeleiden laadun ja osuvuuden hakutuloksissa.

Osoiterakenteen muuttaminen muuttaa sivuston URL-osoitteiden ulkoasua ja rakennetta. Valitse heti oikea rakenne kun aloitat sivuston luomisen, koska osoiterakenteen muuttaminen myöhemmin voi aiheuttaa sivustolle ongelmia.

Suosittelemme käyttämään rakennetta, joka luo näyttäviä URL-osoitteita kuten esimerkki.com/artikkelin-nimi/, tai sitten esimerkki.com/kategoria/artikkelin-nimi/ jos haluat näyttää kategorian nimen osoiterivillä. Useimpien WordPress-sivustojen osoiterakenteeksi sopii toinen näistä vaihtoehdoista.

Muuta osoiterakenteen asetukseksi esimerkiksi ‘Artikkelin nimi’ kohdassa Asetukset → Osoiterakenne

Jos haluat sisällyttää URL-osoitteeseen kategorian, valitse ”Mukautettu rakenne” ja muuta osoitteeksi /%category%/%postname%/.

Jos sivustolla oli aiemmin ?p= osoiterakenteena, WordPress huolehtii kaikista uudelleenohjauksista puolestasi. Ohjaus toimii myös jos vaihdetaan /%postname%/ vaihtoehdoksi /%category%/%postname%/.

1.3.1. Etuliite www vai ilman?

Miltä haluat sivustosi osoitteen näyttävän? www.esimerkki.com vai yksinkertaisesti esimerkki.com. Asetusta voidaan muuttaa kohdassa Asetukset → Yleinen.

WordPress www-etuliite

Sivuston URL-osoitteen asettaminen sisällyttämällä www-etuliite tai jättämällä se pois.

Hakukoneoptimoinnin näkökulmasta katsottuna eroja ei ole kumpaankaan suuntaan. Lisäksi useimpien palvelimien asetukset ohjaavat liikenteen automaattisesti oikeaan osoitteeseen, käytettiin kumpaa versiota tahansa. Lähinnä puhutaan tuotemerkin huomioon ottavasta näkökulmasta; kumpiko vaihtoehto tuntuu sopivan paremmin sivustolle.

Teknisestä näkökulmasta katsoen valinnalla ei ole juurikaan eroja. Satunnaiset lisäosat saattavat tuottaa ongelmia jos www-etuliite jätetään pois, mutta se on nykyään yhä harvinaisempaa.

2. WordPress sivuston hakukoneoptimointi: Optimoi sisältö

Sivuston tulisi tarjota paras mahdollinen sisältö valitsemastasi aiheesta. Asiakkaat etsivät kiinnostavia artikkeleita ja luotettavia vastauksia kysymyksiinsä. Korkealaatuisen sisällön kirjoittaminen WordPress -sivustolle alkaa omilla yksilöllisillä ideoilla, tai erityisellä kirjoitusasulla tietystä aiheesta. 

Tämä tarkoittaa myös näiden ideoiden esittämistä hyvin jäsennellyllä ja helposti ymmärrettävällä tavalla. Yhdessä nämä auttavat houkuttelemaan etsimääsi asiakaskuntaa sivustolle ja pitämään heidät kiinnostuneina palveluistasi.

2.1. Selvitä mitä käyttäjät haluavat ja tarvitsevat

Ennen artikkelin kirjoittamista täytyy miettiä millä hakutermeillä halutaan tulla löydetyksi. Jokainen sivu ja artikkeli on optimoitava tiettyä avainsanaa varten.

Mutta miten voit määrittää, mitä avainsanaa käyttää? Selvittääksesi sen sinun on tehtävä avainsanatutkimus

Avainsanatutkimuksessa selvitetään mitkä hakutermit olisivat parhaimpia ja järkevimpiä  markkina-alueellasi.

Kuvittele, että sinulla on leipomoblogi ja olet innokas jakamaan suosikkireseptejäsi ja leivontamenetelmiäsi. Artikkelin optimointi termille kuten [paras kakkuresepti] ei ole välttämättä paras vaihtoehto, koska se on paljon haettu hakutermi. Paljon haetuilla hakutermeillä on myös paljon kilpailua. Sen sijaan voisit suunnitella omaa markkinarakoa.  Tämä markkinarako voisi olla [terveellisiä, vähän sokeria sisältäviä kakkureseptejä] tai [ranskalainen suklaatorttu, jonka voit tehdä kotona]. Näitä kutsutaan pitkän hännän avainsanoiksi.

Kapeammalla hakualueella voit tulla todelliseksi asiantuntijaksi. Asiantuntemuksesi avulla luot sisältöä, joka ylittää kilpailijoiden sisällön. Voit mennä syvemmälle aiheeseen kuin muut, tai valottaa samaa aihetta eri näkökulmasta. Ehkä juuri sen vuoksi kannattaa keskittyä näihin pitkän hännän avainsanoihin. Pitkän hännän avainsana voi olla esimerkiksi [kuinka tehdä vähäkalorinen vegaaninen mustikkajuustokakku]. Tällainen avainsana on tarkempi ja siksi sillä on hyvä hakukonenäkyvyys. Lisäksi se saattaa sopia paremmin aiheeseesi.

Mieti mitä asiakkaasi todella haluavat käyttäessään tiettyä hakutermiä. Tätä kutsutaan haun tarkoitukseksi. He voivat esimerkiksi etsiä vastausta tiettyyn kysymykseen, ja sinä pystyt antamaan tarvittavan tiedon. Tai he ehkä haluavat ostaa tietyn tuotteen, jonka voit tarjota heille. Ajattele asiakkaan tarpeita ja ota se huomioon luomalla sisältöä vastaavasti.

2.2. Kirjoita loistavaa sisältöä asiakkaille

Kun avainsanatutkimus on suoritettu ja artikkelin aihe selvillä, edetään varsinaiseen kirjoittamiseen. Saadaksesi ideasta mahdollisimman suuren määrän laadukasta sisältöä, on todennäköisesti luonnosteltava ennen kirjoittamista, muokattava ja kirjoitettava uudelleen. 

Ensimmäinen luonnos voisi olla pintaraapaisu aiheen rakenteeseen. Tekstin ei tarvitse olla täydellistä, kunhan noudatetaan loogista rakennetta. Useimmilla artikkeleilla on johdanto, itse asia ja johtopäätös. Tietenkin tämä vaihtelee genreittäin, esimerkiksi resepteillä on täysin erilainen rakenne.

Tarkenna kirjoitustasi ja laadi ensimmäinen täydellinen versio tekstistä. Mieti onko artikkelisi kiinnostava ja helppolukuinen. Saatat olla asiantuntija aiheesta, mutta asiakkaasi eivät ole (vielä). Kirjoita selkeästi ja käsittele asioita mahdollisimman yksinkertaisesti. 

Epävarmoissa tilanteissa on hyvä kysyä palautetta ystävältäsi tai kollegaltasi. Toinen hyvä apukeino on lukea teksti ääneen itsellesi. Se antaa sinulle paremman kuvan siitä, eteneekö artikkeli jouhevasti. Artikkelien hakukoneoptimointioppaassa keskitytään aiheeseen tarkemmin.

2.3. Optimoi kaikki yksittäiset artikkelit ja sivut

Artikkelia kirjoitettaessa tai muokatessa täytyy huomioida muutamia tärkeitä seikkoja hakukonenäkyvyyden suhteen. Näitä ovat otsikot, alaotsikot ja metakuvaus. Kaikkien näiden on kerrottava kyseisen artikkelin aihe.

Hakukoneystävällisyys ei tarkoita yksistään sitä, että hakukoneen on helppo indeksoida sivun aihe. Yhtä tärkeää on, että asiakkaat näkevät sivun kokonaisuuden yhdellä silmäyksellä.

Metatiedot ja otsikko voivat olla ratkaiseva tekijä sen suhteen, klikkaavatko asiakkaat ensimmäisenä sinun linkkiäsi hakutuloksissa. Sivustolle saavuttaessa huomio kiinnittyy  otsikoihin, alaotsikoihin ja kappaleisiin. Tämä johtaa päätökseen haluavatko he jäädä sivulle.

2.3.1. Avainsanan lisääminen (focus keyphrase)

Useammalla kuin yhdellä sivulla tai artikkelilla ei saa käyttää samaa avainsanaa. Muuten kilpailet itsesi kanssa hakutuloksissa, ja todennäköisesti sen vuoksi kumpikaan artikkelisi ei nouse hakutuloksissa halutusti.

Avainsana täytyy sisällyttää artikkelin tärkeisiin osiin kuten otsikko, johdanto, alaotsikot ja metakuvaus. Kaikki nämä ovat tärkeitä asioita artikkelin suhteen. Avainsana on sivun pääaihe, on loogista että se esiintyy kaikissa näissä.

Sama logiikka pätee yhtä lailla tekstiin. Älä poistu liiaksi aiheen ulkopuolelle. Kun pysyt aiheessa ja kirjoitus etenee, käytä avainsanaa useita kertoja tekstissä. Vältä kuitenkin tekstin täyttämistä avainsanalla. Jos avainsanan sisällyttäminen tekstiin tuottaa vaikeuksia, voi olla syytä käyttää erilaista lähestymistapaa aiheeseen.

Voit välttää toistoa käyttämällä synonyymejä. Synonyymit ovat sanoja, jotka tarkoittavat täsmälleen samaa asiaa kuin avainsana. Hyvä esimerkki tästä on sanat tukka ja hiukset. Hakukone tunnistaa että niillä on sama merkitys. Jos etsit tukkaa, hiukset korostuu myös hakutuloksissa ja päinvastoin.

Liittyvät avainsanat ovat myös yksi tapa optimoida artikkelia. Jos avainsana on [hernekeitto], siihen liittyvä avainsana voisi olla [torstain keitto].

2.3.2. Sisällytä avainsana URL-osoitteeseen

URL-osoitteen täytyy sisältää avainsanan, silloin on selkeää mitä osoitteesta löytyy. Pidä sivustolinkit lyhyinä ja kuvaavina. Älä käytä tarpeettomia sanoja.

Jos sivun osoite on www.esimerkki.fi/tyynynliinat/erittain-pehmea-pellavainen-tyynynliina/ pystyt helposti päättelemään mitä sivulta löytyy.

Jos sivun osoite on www.esimerkki.fi/kategoria13/?p=12385738469/ aika paljon jää arvailujen varaan.

Ennen kuin julkaiset uusia artikkeleita tai sivuja, harkitse mahdollisien toimintasanojen poistamista linkkitekstistä. Niitä ovat “tai”, “ja” sanat. Ilman turhia sanoja linkkiteksti on selkeämpi ja luettavampi. 

Vaihtaessasi sivustolinkin osoitetta jo julkaistuun artikkeliin, se aiheuttaa “sivua ei löydy” näkymän. Vanha toimimaton sivustolinkki saattaa olla hakutuloksissa pitkään, ja se ohjaa kävijät olemattomalle sivulle. Jos muutat sivustolinkin rakennetta, huolehdi aina edelleenohjauksesta uuteen osoitteeseen. 

Mikäli sivustolinkkejä muutetaan optimaalisempaan muotoon, URL-edelleenohjaukset voidaan toteuttaa esimerkiksi WordPress lisäosalla.

2.3.3. Optimoi sivun ja artikkelin otsikko

Sivun tai artikkelin otsikko <title> saattaa olla yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvään sijoitukseen hakutuloksissa. Se ei ole vain välilehden tai selainikkunan otsikko, se on myös ensimmäinen rivi jonka asiakkaat näkevät hakutuloksissa. Se kuvaa mitä sivustolla myydään tai markkinoidaan. <title> otsikko toimii niin sanottuna mainoksena, joka rohkaisee asiakkaita siirtymään sivustolle.

Useilla sivustoilla artikkeleiden tai sivujen rakenne ei välttämättä ole paras tapa lähestyä hakukoneoptimointia. Otsikko, kuten Oma blogi” tai Ruoanlaitto »Carbonara-resepti” ei ole yhtä vakuuttava tai tehokas kuin ”Minun 20 minuutin herkullinen carbonara-reseptini | Oma blogi ” .

Lisää avainsana jokaiselle sivulle <title> otsikkoon. Ota huomioon seuraavat asiat:

  • Hakukoneet saattavat arvostaa enemmän ensimmäisiä avainsanoja <title> otsikossa. Sijoita tärkein avainsana lähelle otsikon alkua, saat todennäköisemmin paremman sijoituksen hakutuloksissa.
  • Hakutuloksia selaavat asiakkaat näkevät ensimmäisenä otsikon ensimmäiset sanat. Jos avainsanasi on mahdollisimman lähellä alkupäätä saat luultavasti enemmän klikkauksia sivullesi.
WordPress Yoast katkelma

Yoast SEO lisäosan esikatselu näyttää minkälainen artikkelisi on hakutuloksissa. 

2.3.4. Käytä otsikoita oikein

Otsikot kuuluvat sisällön jäsentämiseen ja auttavat lukijoita käsittelemään tietoa sopivan kokoisina kappaleina. Ne ovat myös hyödyllisiä kuvaamaan sivun asettelua hakukoneille.

WordPress muuttaa otsikoiden nimet HTML-tunnisteiksi ( <h1><h2><h3> ja niin edelleen). Otsikoiden järjestys täytyy olla oikea. Väärien otsikoiden käyttäminen voi tehdä artikkelin vaikeammaksi ymmärtää, ja hakukoneet eivät tiedä mikä on tärkein otsikko.

Suurin osa WordPressin teemoista on rakennettu oikein, silti on syytä varmistaa että sivun otsikko on <h1> ja että et käytä <h1> otsikoita missään muualla artikkelin sisällössä.

Tärkeissä otsikoissa tulee käyttää <h2> otsikkoa, alaotsikoissa <h3> otsikointia, ja seuraavissa isommissa otsikoissa taas <h2> otsikkkoa.

2.3.5. Optimoi metatiedot

Metatieto näyttää sivun tai artikkelin kuvauksen. Metakuvaus sijoittuu otsikon alapuolelle hakutuloksissa.

Hyvä metakuvaus voi rohkaista asiakasta klikkaamaan sivustosi linkkiä hakutuloksissa, vaikka et sijoittuisi ylimmille sijoille. Metakuvaus on mainos, jolla pyrit saamaan asiakkaat sivustolle.

Kirjoita houkuttelevia ja informatiivisia metakuvauksia sivun sisällöstä jokaiselle artikkelille. Hyvällä metakuvauksella saat mahdollisesti houkuteltua lisää asiakkaita. Vaikka jokaisen sivun ja artikkelin metakuvausten laatiminen voi tuntua työläältä, se on vaivan arvoista.

Jos et laadi metakuvausta, hakukone poimii automaattisen kuvauksen liittyen avainsanaan. Automaattisesti luodut metakuvaukset (lisäosat tai hakukoneet) ovat harvoin yhtä kuvaavia tai houkuttelevia kuin käsin kirjoitetut. Metakuvauksen tulee aina sisältää artikkelissa käytetyn avainsanan.

HUOMIOITAVAA

Hakukoneet voivat halutessaan sivuuttaa metakuvauksen, jos sen mielestä se ei sovellu sivulle. Tai se voi halutessaan näyttää mukautetun kuvauksen sivun sisällöstä, jos se sopii paremmin aiheeseen. Hakukonetta ei voida pakottaa käyttämään tiettyä metakuvausta.

2.4. Ylläpidä sivujen sisältö laadukkaana

2.4.1 Päivitä sivujen sisältöä ja pidä ne ajan tasalla

Google pyrkii hakemaan käyttäjilleen parasta ja ajantasaista tietoa. Tehtäväsi on seurata sivustoa ja päivittää sitä säännöllisesti. Et myöskään halua näyttää asiakkaille vanhentuneita, tarpeettomia tai vääriä tietoja.

Jos julkaiset säännöllisesti ja sivustolla on satoja tai jopa tuhansia blogitekstejä, tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Keskity siinä tapauksessa tärkeimpiin artikkeleihin: kulmakiviartikkelien (tärkeimmät artikkelit) sisällön päivittämiseen ja avainsanojen päällekkäisyyteen.

2.4.2. Päivitä kulmakiviartikkelisi (corner stone content)

Jotkut sivuston sivut ja artikkelit ovat tärkeämpiä kuin toiset. Sivuston arvokkainta sisältöä kutsutaan kulmakiviartikkeleiksi

Lyhyesti kerrottuna nämä artikkelit tai sivut:

  • Sisältävät hyvin tärkeää tietoa asiakkaille.
  • Ovat täydellisiä, ajantasaisia ja hyvin kirjoitettuja.
  • Saavat eniten klikkauksia sivustolla.
  • Sijoittuvat hakutuloksissa korkeammalle kuin muut saman aihealueen artikkelit.
  • Tuovat eniten liikennettä sivustolle.

 

Mistä aloittaa sivuston päivittäminen? Aseta aina etusijalle kulmakiviartikkelit, ne ovat luotettavia ja niitä ei tulisi koskaan poistaa.

2.4.3. Kulmakiviartikkelien seuranta

Yoast SEO lisäosalla kulmakiviartikkelien hallinta on helpompaa. Lisäosalla voidaan merkitä artikkeli tai sivu kulmakiviartikkeliksi. Merkityt artikkelit käyvät läpi tiukemman SEO-analyysin. Lisäksi ne näkyvät erillisessä luettelossa artikkeleiden ja sivujen yleiskatsauksessa, jonka avulla niitä on helpompi tarkastella ja pitää ajan tasalla.

Yoast SEO Premium versiossa seuranta on vielä hieman helpompaa. Sisältösuodatin näyttää myös kulmakiviartikkelit, joita ei ole päivitetty viimeisen kuuden kuukauden aikana.

2.4.4. Avainsanojen päällekkäisyys

Avainsanojen päällekkäisyys tarkoittaa sitä, että huononnat omaa hakutulossijoitustasi luomalla liian monta artikkelia samoille tai vastaaville avainsanoille. Jos sivustolla on kymmenkunta artikkelia samasta aiheesta, hakukoneet eivät tiedä mikä niistä tulisi nostaa korkeimmalle. Seurauksena on kilpailutilanne omien artikkelien kesken.

Jos julkaiset usein, joudut todennäköisesti kohtaamaan avainsanojen päällekkäisyyteen liittyviä ongelmia. Tässä muutama vinkki päällekkäisyyksien korjaamiseksi: 

  • Selvitä millä avainsanoilla saat eniten liikennettä.
  • Analysoi mikä sisältö toimii parhaiten näille avainsanoille.
  • Säilytä parhaiten sijoittuvat artikkelit.
  • Mieti pitäisikö sinun yhdistää artikkeleita että ne saisivat parempia hakutuloksia.
  • Poista huonosti sijoittuvat artikkelit ja tee URL-ohjaus toiselle samanaiheiselle artikkelille, joka sijoittuu paremmin hakutuloksissa.

2.5. Vältä tahatonta päällekkäistä sisältöä

2.5.1. Mitä on päällekkäinen sisältö?

Päällekkäisiä sisältöongelmia syntyy kun hakukoneet kohtaavat useita URL-osoitteita, joilla on sama tai erittäin samanlainen sisältö. Tämän seurauksena hakukoneet eivät tiedä mikä näistä URL-osoitteista pitäisi sijoittaa korkeimmalle, joka johtaa yleensä heikompaan sijoitukseen kaikille.

Edellisessä luvussa käsittelimme avainsanan päällekkäisyyttä, joka johtuu saman avainsanan käyttämisestä liian usein. Useimmiten päällekkäisen sisällön lähde on tekninen ja se voi tapahtua huomaamatta.

Jotkut sisällönhallintajärjestelmät lisäävät automaattisesti istunnon tunnuksen sekä parametrejä URL-osoitteisiin. Sivustolla voi myös olla useita eri verkkotunnuksia joilla on täsmälleen samaa sisältöä. Teknisten syiden lisäksi artikkeleita voidaan kopioida. 

Päällekkäisen sisällön voi tarkistaa Copyscape sisältötyökalulla.

2.5.2. Ratkaisuja päällekkäiselle sisällölle

Kuinka ratkaista päällekkäisen sisällön ongelmia, riippuu ongelman syystä. Yleensä on kolme tapaa edetä:

  • Vältä päällekkäisen sisällön luomista aina kun mahdollista. Jos järjestelmäsi luo automaattisia sivupohjia, kytke ne pois päältä.
  • Jos niiden luomista ei voi estää, 301-ohjaus ohjaa nämä URL-osoitteet alkuperäiseen versioon.
  • Lisää linkki alkuperäisen version <head> osioon. Se kertoo hakukoneille, mikä on artikkelin alkuperäinen versio. Silloin hakutulokset kohdentuvat alkuperäiseen artikkeliin.

2.5.3. Aseta kanoninen linkki Yoast SEO lisäosalla

Kanonista URL-osoitetta käytetään yleensä silloin, jos sivustolla on samansisältöisiä artikkeleita tai sivuja.

Yoast SEO lisäosan avulla voidaan lisätä kanoninen linkki artikkeliin. Artikkelin tai sivun osoite joka halutaan näyttää hakukoneille kirjoitetaan Canonical URL -kenttään.

WordPress kanoninen URL-osoite

Kanonisen URL-osoitteen käyttäminen Yoast SEO -lisäosalla

Jos et määritä kanonista osoitetta, artikkeli tai sivu osoittaa itseensä.

3. Optimoi sivuston rakenne

Hyvä rakenne auttaa vierailijoita ja hakukoneita navigoimaan sivustolla. Lisäksi se kertoo, mitkä sivuston sivut ovat tärkeimpiä. Hyvällä sivurakenteella on kaksi tärkeää tehtävää: selkeä rakenne ja asiayhteyteen liittyvä sisäinen linkitys.

3.1. Selkeä rakenne

Selkeä rakenne määrittää navigointipolun etusivulta suoraan yksittäisiin artikkeleihin ja takaisin. Valikoiden ja kategorioiden käyttö tuo sivustolle järjestystä. Hyvin optimoitu valikko ja murupolku helpottavat sivustolla navigoimista. Vältä kotisivun yllättävää katoamista, koska se vaikeuttaa sivuston ymmärtämistä.

3.2. Sivujen yhdistäminen linkittämällä

Sivuston toimivan rakenteen lisäksi on luotava linkkejä toisille sivuille. Kutsumme tätä kontekstuaaliseksi sisäiseksi linkitykseksi, koska nämä linkit esiintyvät aina tekstin yhteydessä.

Asiayhteyteen liittyvät sisäiset linkit muodostavat sivuverkoston, joka ohjaa vierailijan aiheeseen liittyvälle sivulle. Hakukoneille nämä linkit antavat käsityksen siitä, kuinka sivut liittyvät toisiinsa.

Linkkien lukumäärä artikkelissa kuvaa sivun tärkeyttä. Se kertoo hakukoneille, että nämä artikkelit ovat sivustolle tärkeitä.

Kun lisäät kontekstuaalisen sisäisen linkin, ota huomioon että linkki on sopiva sivun asiayhteyden kanssa. Käytä aina ankkuritekstejä, jotka kuvaavat tarkasti sivua johon linkität. Linkki kertoo myös hakukoneille sen hyödyllisyydestä.

3.3. Hallitse kategorioita ja tunnisteita (tag)

WordPressillä on kaksi oletustapaa sisällön jäsentämiseksi: kategoriat ja tunnisteet (tagit). Kategoriat lisäävät hierarkiaa sisältöön ja ryhmäaiheisiin. Ruoanlaittoa käsittelevällä verkkosivustolla pasta voisi olla kategoria ja sen alla pastareseptejä. Tunnisteet ovat ei-hierarkisia ja niitä voidaan käyttää kuvaamaan artikkeliasi yksityiskohtaisemmin. Esimerkiksi illallisjuhlateemat voisi olla tunniste.

Kategoriat kuuluvat sivuston rakenteeseen. Määritettäessä sivuston rakennetta voidaan tehdä useita eri kategorioita. Niiden lisääminen päävalikkoon voi olla hyvä ajatus, varsinkin jos on kyse blogista. Blogi jossa on vain muutamia artikkeleita, erilainen ratkaisu saattaa olla järkevämpi. 

Kaikkien kategorioiden tulisi olla suunnilleen samankokoisia. Jos kategoriat ovat liian suuria, tee alakategorioita. Yhden kategorian sivuja voivat olla esimerkiksi hyvin laaja aloitussivu (esim. verkkokaupat).

Tunnisteet ovat hyödyllisiä vierailijoille jotka etsivät aiheita, mutta niitä käytetään usein väärin. Älä käytä liikaa tunnisteita ja käytä samaa tunnistetta maltillisesti, kerran tai kaksi. 

3.4. Hallinnoi arkistosivujasi

Jos käytät kategorioita ja tunnisteita, luot automaattisesti arkistosivuja. Nämä sivut sisältävät luettelon artikkeleistasi. Kategorioiden ja tunnisteiden lisäksi on päiväyspohjaisia arkistosivuja. Arkistosivut vaativat hallinnointia, ne aiheuttavat hakukoneongelmia jos niin ei tehdä.

Hakukoneita voidaan estää indeksoimasta arkistosivuja ja välttyä mahdollisilta ongelmilta. Siihen voidaan käyttää esimerkiksi Yoast SEO -lisäosaa.

3.5. Murupolku "breadcrumbs"

Murupolku sisältää linkkejä sivustolle ja ne sijaitsevat yleensä sivun tai artikkelin otsikon yläpuolella seuraavasti ” Etusivu> Artikkelit> Hakukoneoptimointi “. Ne ovat hyödyllisiä seuraavilla tavoilla:

  • Niiden avulla voidaan helposti navigoida sivustolla.
  • Niiden avulla hakukoneet voivat määrittää sivuston rakenteen helpommin.

 

Murupolun tulisi aina linkittää etusivulle ja kategoriaan tai valikkoon jossa sivu on. Jos sivu sijaitsee useammassa kategoriassa tai valikossa valitaan joku niistä.

Murupolun näkyminen sivustolla voi edellyttää single.php ja page.php tiedostojen  muokkaamista. Useissa teemoissa ja sivunrakentajissa tämä vaihtoehto on jo valmiiksi valinnaisena, silloin ei tarvitse muokata sivuston HTML-koodia.

3.6. HTML- ja XML-sivustokartat

XML -sivustokartat kertovat hakukoneille mitä sivusto sisältää ja koska se on viimeksi päivitetty. Sivustokartan luomiseksi on tarjolla lukuisia lisäosia, jotka määrittävät sen automaattisesti. Lisäosa luo sivustokartan, joka sisältää sivuston kaikki sivut ja artikkelit mukaan lukien kuvat.

Sivustokartta päivittyy automaattisesti aina kun sivustolle tehdään muutoksia.

Esimerkiksi Yoast SEO lisäosassa voidaan hallita minkä tyyppistä tietoa sivustokarttoihin halutaan sisällyttää.

Suuremmille ja monimutkaisemmille sivustoille saattaa olla järkevää tehdä myös HTML-sivustokartta. Tämä on oikeastaan sivuston normaali sivu, joka auttaa kävijöitä navigoimaan helpommin.

4. Nopeuta WordPress sivustoa

Jos sivusto on hidas menetetään sivustolla vierailevia asiakkaita. Se myös heikentää sivustolle palaamisen todennäköisyyttä, todennäköisyyttä jakaa sisältöä, linkittää sivuille tai suositella tuotteita.

Sivuston nopeus on tärkeä osa WordPress hakukoneoptimointia ja suuri osa käyttökokemusta. Sivuston suorituskyvyn mittaaminen on tärkeää, koska etenkin mobiililaitteiden tai hitaamman yhteyden käyttäjille nopeus on avainasemassa.

Sivuston nopeutta voidaan mitata monilla eri mittareilla. Esimerkiksi PageSpeed Insights on yksi suosituista mittausmenetelmistä. 

4.1. Sivuston nopeus

Sivuston nopeuden mittaaminen voi olla hämmentävää. Eri työkalut antavat erilaisia pisteitä ja tuloksia ja joskus jopa ristiriitaisia tietoja.

Siksi oma kokemus on myös tärkeää. Jos tuntuu että sivuston aukeaminen kestää liian kauan, silloin on todennäköisesti jotakin pielessä. 

4.2. Paranna sivuston nopeutta

Jos sivusto hidastelee se saattaa johtua webhotellista, teemasta tai jostain lisäosasta.

Sivuston nopeuden optimointi on sinänsä oma oppiaineensa ja se karkaa hieman hakukoneoptimoinnin ulkopuolelle, mutta sillä on tärkeä osuus. Sivustojen nopeuserot vaihtelevat myös alueittain ja ajoittain. Joidenkin sivustojen ongelmat saattavat poistua webhotellin vaihtamisella tai CDN:n käyttöönotolla. Joillekin muille se saattaa tarkoittaa joidenkin lisäosien poistoa tai CSS:n ja JavaScriptin lataamisen optimointia.

5. WordPress sivuston suojaus

WordPress on eniten käytetty sisällönhallintajärjestelmä verkkosivustojen hallinnassa. Se hallitsee 35 prosenttia sivustoista (Tammikuu 2020). Vaikka tämä on hieno asia, se tarkoittaa myös sitä että WordPress on hakkereiden kohdennetuin järjestelmä. WordPress itse huolehtii perusturvallisuudesta, mutta on asioita joilla saadaan sivustosta vieläkin turvallisempi.

Turvallisuus alkaa kirjautumisella. Oletusnimi WordPressissä on järjestelmänvalvoja (admin), vaihda se joksikin muuksi koska tämä on hakkeroinnin ensimmäinen kohde. Sama koskee salasanaa, salasana 123456 ei ole riittävä. Varmin tapa on käyttää esimerkiksi 1Password tai LastPass palveluita.

Kaksiosaiseen kirjautumiseen on saatavilla useita lisäosia. Lisäosan käyttö on helppo toimenpide verrattuna siihen, että sivusto hakkeroidaan ja sille tehdään vahinkoa.

5.1. Sivuston automaattinen varmuuskopiointi

Luo säännöllisiä automaattisia varmuuskopioita siltä varalta, jos sivusto joutuu hakkeroinnin kohteeksi tai jokin muu menee pieleen. Odottamaton vahinko saattaa tapahtua esimerkiksi päivitettäessä lisäosaa tai teemaa. Silloin on hyvin tärkeää, että sivusto voidaan palauttaa nopeasti takaisin toimintakuntoon varmuuskopion avulla. 

Säännöllisien varmuuskopioiden ansiosta palautus voidaan tehdä menettämättä tietoja. Ajasta varmuuskopiointi sen mukaan, kuinka usein päivität sivustoa. Jos sivustoa päivitetään lähes päivittäin, ajasta varmuuskopiointi kerran päivässä. Silloin päivitettyjä tietoja ei menetetä.

WordPressiin on tarjolla laaja valikoima erilaisia varmuuskopiointivaihtoehtoja. Lisäosakehittäjät ovat luoneet hyviä ohjelmistoratkaisuja, jotka tekevät varmuuskopioinnista helpon toimenpiteen. 

Varmuuskopioinnissa ei ole välttämätöntä käyttää lisäosaa. Useissa webhotelleissa on mahdollisuus itse määrittää, kuinka usein sivustosta otetaan varmuuskopio. Installatron on palvelimella sijaitseva ohjelmisto, jolla voidaan luoda varmuuskopioita haluamalla aikavälillä. Varmuuskopiotiedosto tallentuu automaattisesti webhotellin palvelimelle.

cPanelin Installatron asennusohjelman varmuuskopiointimääritys

5.2. Sivustolle kirjautuminen

Uuden sivuston perustaminen alkaa yleensä palveluntarjoajan (webhotellin) valinnalla. Suosittelemme sellaisen palveluntarjoajan valintaa, joka on erikoistunut WordPress sivuston palvelinympäristöön. Silloin sivustosta saadaan kaikki mahdollinen nopeus ja tekniikka (esim. HTTP/2) hyödyksi.

Rajoita sivuston kirjautumisyrityksiä. Hyökkäykset voidaan estää sulkemalla kirjautumislomake esimerkiksi viiden väärän kirjautumisen jälkeen. 

WordPress, mukaan lukien lisäosat ja teemat täytyvät olla aina ajan tasalla. Päivitykset kehittävät sivustoa ja korjaavat tietoturvaongelmia. Tarkistamalla päivitykset säännöllisesti sivusto pysyy turvallisena ja toimivana.

Lisättäessä uusia käyttäjiä sivustolle tai kun joku kirjautuu, ollaan tekemisissä tietoturvan kanssa. Anna oikeuksia vain niille jotka niitä oikeasti tarvitsevat. Vierasbloggerille ei tarvitse antaa sivuston hallintaoikeuksia.

Jos sivusto kuitenkin joutuu hyökkäyksen kohteeksi kirjautumislomakkeen kautta, wp.config.php tiedosto joudutaan päivittämään

5.3. Sivuston turvallisuus

Turvallisuus on etenevä prosessi ja sivusto on pidettävä turvallisena. WordPress sivuston tietoturvan hallinnoinnin voi antaa Sucurin kaltaisen yrityksen hoidettavaksi, tai vaihtoehtoisesti kysyä palvelua omalta webhotellilta. Mahdollisen hyökkäyksen tapahduttua asiantuntijat korjaavat puutteet nopeasti tai ennakoivat ne ennen tapahtumaa.

Oman sivuston voi tarkistaa säännöllisesti Sucurin Sitecheck-työkalun avulla. Lisäosien kuten WordFence tai iThemes avulla voidaan suojata sivustoa seuraamalla palvelimella olevia tiedostoja.

Hyödyllistä on myös seurata sivustolla tapahtuvaa liikennettä, kuten tiedostojen muutoksia ja kirjautuneita käyttäjiä. Tätä varten on myös olemassa lisäosia ja työkaluja, kuten esimerkiksi WP Security Audit Log. 

Nämä voivat vaikuttaa tarpeettomilta asioilta, mutta kun vahinko on tapahtunut, niin se on ikävä kyllä myöhäistä.

6. Sivuston mobiiliystävällisyys

Asiakkaasi ovat liikkeellä jatkuvasti. Paikkakunnalta toiselle tai työpaikalta kauppaan. Ihmiset jonottavat elokuvateattereissa, kaupoissa tai lounaalla. Mitä silloin teemme, kun matkustamme tai jonotamme? Tarkistamme sään, luemme uutisia, tarkistamme sosiaalisen median tai ehkä tilaamme odottaessa vaatteita. 

Edellisestä päätellen puhelimestamme on tulossa tärkein tapa selata internetiä, jopa silloin kun olemme kotona sohvalla. Silloin me vierailemme mobiilisivustoilla. Sivuston omistajana on varmistettava että sivusto toimii moitteettomasti mobiililaitteilla, oli se sitten Android tai iOS pohjainen.

Statcounterin mukaan mobiilikäyttäjien markkinaosuus ylitti tietokoneen markkinaosuuden vuonna 2018. Tämä tarkoittaa sitä, että jos optimoit vain tietokoneella sivustolle saapuneille asiakkaille, et enää optimoikaan enemmistölle. Kaikki tietenkin riippuu markkina-alueesta, ja lukemat voivat siitä syystä olla erilaisia eri aloilla. Google Analyticsilla voit selvittää sivustolla kävijöiden vastaavan prosentin.

Ehkä on aika tehdä mobiilista oletusasetus hakukoneoptimoinnille.

6.1. WordPress teeman mobiiliystävällisyys

WordPressiin on saatavana lukematon määrä erilaisia teemoja, jotka antavat sivustolle tietynlaisen ulkoasun ja toimivuuden. Suurin osa nykyaikaisista teemoista on jo mobiiliystävällisiä, mutta eivät kaikki. 

Sivuston mobiiliystävällisyydessä on tärkeää että linkit eivät ole liian lähellä toisiaan, ja painikkeet ovat helposti klikattavissa. Fontin tulee olla yhdenmukainen ja riittävän suuri luettavaksi älypuhelimella. Sivusto ei saa ylittää näytön leveyttä ja kuvakoot eivät saa olla liian suuria. Toisissa teemoissa ulkoasua voidaan muokata eri tyyppiseksi mobiilivierailijoita varten.

Tarkista sivustosi mobiiliystävällisyys ja toimivuus älypuhelimellasi.

6.1.1. Käytä responsiivisia WordPress-teemoja

Responsiivisella teemalla tarkoitetaan sivuston ulkoasun mukautumista vierailijan käyttämän laitteen näytön kokoon. Vaiheittainen sivuston selaaminen mobiililaitteella sekä tabletilla johtaa hyvään lopputulokseen sivustoa rakennettaessa.

Kuvien suuri koko hidastaa sivun latautumista huomattavasti. Pienennä kuvat tarvittaessa  tai käytä lisäosaa kuvien pakkaamiseen. Tekstiä koskevat parannukset ja kirjasinmuunnelmat saattavat myös huonontaa mobiilisivuston suorituskykyä.

Responsiivinen suunnittelu auttaa luomaan mobiililaitteille sopivan ja toimivan sivuston. 

Tutustu tarkemmin mobiililaitteiden hakukoneoptimointiin.

6.1.2. Priorisoi mobiililaitteiden käyttäjille tärkeät asiat

Palataan hieman taaksepäin. Katso sivustoasi: mitä asiakkaat haluavat tehdä sivustolla? Mitkä ovat 4-6 päätehtävää jotka asiakas suorittaa sivustolla, kohdista huomio niihin.

Jos kyseessä on paikallinen yritys, kaksi päätehtävää saattavat olla puhelinsoitto ja reittiohjeiden löytäminen yritykseesi. Voit lisätä nämä vaihtoehdot vaikka erityiseksi mobiilivalikoksi joka on jatkuvasti näkyvillä. Keskittymällä asiakkaan käytäntöihin teet heidän vierailustaan vaivatonta. 

Kuinka löydän nämä tärkeimmät tehtävät? Kysy asiakkailtasi.

7. Analysoi ja paranna suorituskykyä

Hyvä sivuston optimointi ei ole vain muutosten toteuttamista, vaan myös niiden mittaamista, näkemistä mikä toimii ja tekemällä enemmän sitä. Google on kehittänyt kaksi hienoa työkalua analysoimaan sivustoa ja tunnistamaan uusia mahdollisuuksia, joihin voidaan keskittyä lähitulevaisuudessa.

Ensimmäinen työkalu tulosten analysointia varten on Google Analytics. Sivustolle asennettava seurantakoodi mahdollistaa vierailijatietojen tallentamisen Google -tilille. Tietoa saadaan esimerkiksi seuraavista asioista: kuinka monta vierailua sivustolla on ollut minäkin päivänä, kuinka moni palaa takaisin, kuinka moni poistuu sivustolta saman tien kun on saapunut. Tässä on vain murto-osa Google Analycticsin tarjoamista tiedoista.

Toisen työkalun tarkoituksena on analysoida sivuston kehitystä, ja nähdä kuinka kävijät ovat löytäneet sivustolle. Tämä työkalu on Google Search Console. Lajittelemalla hakukyselyitä ja näyttökertatietoja voidaan tunnistaa mahdollisuudet keskittyä napsautussuhteiden, sisällön ja sijoitusten parantamiseen.

7.1. Google Analyticsin käyttöönotto

Saadaksesi Google Analyticsin seurantatietoja täytyy luoda Google -tili.

Tilin perustamisen jälkeen sivuston osoite lisätään Google Analyticsiin. Lisää sivuston nimi ja URL-osoite sille kuuluvaan kenttään. Osoitteen on oltava täysin oikeassa muodossa tiedonkeruun onnistumiseksi. Varmin tapa on kopioida URL-osoite oman sivuston osoiteriviltä. Tämän jälkeen Google Analytics ilmoittaa seurantatunnuksen joka lisätään sivustolle. 

7.2. Google Search Consolen käyttöönotto

Google Search Consolen käyttöönotto vaiheittain.

  • Luo uusi tili tai kirjaudu sisään Google Search Consoleen Google tunnuksillasi.
  • Klikkaa vasemmasta yläkulmasta valikko auki + Lisää verkko-omaisuus.
  • Kirjoita sivuston URL-osoite.
  • Vahvista sivusto.

Kun sivusto on vahvistettu, Google Search Console aloittaa tietojen keräämisen sivuston kehityksestä, sekä monesta muusta hyvin tarpeellisesta asiasta. Myös sivustolla olevat virheet rekistöröityvät Google Search Consoleen.

7.3. Muita hyödyllisiä työkaluja

Jokaisella on omat suosikkityökalunsa. On tärkeää käyttää niitä työkaluja, millä saadaan haluttu tieto aikaiseksi.

On niin sanottuja all-in-one työkaluja, jotka antavat yleiskuvan sivuston suorituskyvystä. Valikoimasta löytyy sivuston nopeuden mittaavia työkaluja, analysointityökaluja, avainsanatutkimuksen työkaluja sekä monia muita.

Alla muutamia esimerkkejä joita on hyvä käyttää Google Analyticsin ja Google Search Consolen lisäksi:

Ryte

Ryte on sivustojen optimointiin keskittynyt työkalu. Sen avulla voidaan analysoida hakukoneoptimointia. Ryte indeksoi sivuston ja antaa tietoa esimerkiksi virheistä, linkeistä ja nopeudesta. Ryte:ä voi kokeilla ilmaiseksi.

Google Lighthouse

Google Lighthouse on Chrome-selaimen ilmainen laajennus. Työkalu luo raportin joka sisältää tuloksia sivuston suorituskyvystä, progressiivisesta Web-sovelluksesta, saavutettavuudesta, parhaista käytännöistä ja hakukoneoptimoinnista. Raportti antaa hyvän yleiskuvan sivuston tilasta ja niiden perusteella voidaan aloittaa mahdolliset korjaustoimenpiteet eniten huomiota vaativille kohteille.

Hotjar

Hotjar kertoo kuinka kävijät liikkuvat sivustolla. Sivuston ylläpitäjän tutkimustyökalu antaa myös lisätä kyselyjä tai tutkimuksia sivustoon tarkemman seurannan aloittamiseksi.

8. Mainosta sivustoasi

Kulutat paljon aikaa ja vaivaa sivuston sisällön tuottamiseen, ja haluat asiakkaiden löytävän kirjoittamasi artikkelit hakutuloksista optimointisi ansiosta. 

On myös muita tapoja saada asiakkaat vierailemaan sivustolla ja lukemaan artikkeleitasi. Miten saada tällainen asiakaskunta kasvamaan? Pelkkä artikkelien kirjoittaminen ja niiden julkaiseminen ei välttämättä riitä. Mainosta sivustoasi.

8.1. Osallistuminen ja sitoutuminen

Vuorovaikutus lukijoiden kanssa, mutta miten saada heidät osallistumaan? Osallistuminen tarkoittaa kaikkia eri tapoja, joilla ihmiset voivat olla vuorovaikutuksessa artikkelin kanssa. Se voi olla kommentin jättäminen, jakaminen sosiaalisessa mediassa tai aiheeseen liittyvien toimien toteuttaminen yleensä.

Mutta miten saada ihmiset osallistumaan? Kysymällä heiltä, kirjoita artikkeli ja kysy sitten lukijoiltasi mielipidettä. Vastaamalla kommentteihin jatkat keskustelua ja luot suhteita lukijoihisi.

Sitoutuminen hyödyttää myös hakukoneoptimointia, se osoittaa että sivusto on elossa ja aktiivinen.

8.2. Kasvata tavoitteitasi sosiaalisella medialla

Sosiaalisen median käyttö on paras tapa tavoittaa ja kasvattaa sivuston kävijämäärää. Aktiivisuus sosiaalisissa medioissa joissa potentiaalinen asiakas on läsnä on tärkeää. Facebook, Instagram ja Twitter ovat hyviä esimerkkejä suosituista sosiaalisista kanavista.

8.3. Luo postituslista

Lähetä uutiskirjeitä. Pyydä asiakkaita täyttämään uutiskirjepyyntö ja tarjoa heille jotakin ilmaista, kuten esimerkiksi tietoa jostakin tuotteesta.

Uutiskirjeen tilaamisen hyvä sijoituspaikka on esimerkiksi “footer” osio (sivuston alapalkki), silloin se on näkyvillä jokaisella sivuston sivulla. Tarkista uutiskirjeesi mobiiliystävällisyys. Pyri sisällyttämään uutiskirjeeseen aina jotakin erityistä.

MailChimp uutiskirjelisäosa on ilmainen 2 000:n uutiskirjeen tilaajalle saakka.

8.4. Vahvista sisältöäsi

Joka päivä julkaistavien artikkeleiden määrä on valtava ja massasta erottuminen on yhä vaikeampaa. Artikkeleilla on suuri mahdollisuus eksyä suureen sisältömereen. Täyden potentiaalin saavuttamiseksi sitä on vahvistettava.

Jos sisältö on omaperäistä ja hyvin rakennettua, se todennäköisesti tavoittaa uusia asiakkaita.

Aktivoituminen Facebookissa tai Instagramissa saattaa olla hyvä tapa tavoittaa uusia asiakkaita. Analysoimalla jo käytössä olevia sosiaalisen median kanavia voidaan päätellä, mitä voisi tehdä enemmän asiakaskunnan laajentamiseksi?

9. The End

Toivottavasti tämä artikkeli antaa paljon hyviä neuvoja joita voit toteuttaa WordPress-sivustollasi, ja sen jälkeen tarkastella sijoituksesi nousemista hakutuloksissa.

Tosiasia kuitenkin on, että jos haluat sijoittua hyvin hakutuloksissa todella kilpailluille hakusanoille, sinun on tehtävä paljon työtä sen eteen. Jos sivustolla on upea ja kiehtova sisältö niin todennäköisesti asiakas palaa takaisin.

Kilpailu on kovaa. Kilpailet koko maailman kanssa, tai ehkä omassa kaupungissa. Ilmainen hakukonenäkyvyys vaatii paljon työtä, mutta se palkitaan.

Pyrimme auttamaan sinua kaikin tavoin. Parin viikon välein julkaisemme uuden artikkelin WordPress hakukoneoptimointiin liittyen.

Tilaa uutiskirjeemme jos haluat pitää sivustosi ajan tasalla, ja saada viimeisimmät uutiset hakukoneoptimoinnista. Pysy askeleen edellä kilpailijoistasi!

Alkuperäinen lähdeartikkeli